torstai 28. lokakuuta 2010

inspiraatiokuvia


kuva: Greengate


kuva: Pottery barn

Ihania inspiraatiokuvia Greengatelta ja Pottery Barnilta. Tällaista tauluseinää haaveilen meidänkin työhuoneeseen (siinä on ruskeaa ja mustaa, kivoja yksityiskohtia muutenkin, voisi vaikka nikkarissa tehdä itse). Mitään maalauksia en ole vielä tehnyt (viitaten edelliseen päivitykseen). Aina käy niin, että kun on vähän vapaata niin innostuu ja sitten huomaa ettei ehdi kuitenkaan tehdä mitä haaveilee ja haluaa.

Oikein rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

lauantai 23. lokakuuta 2010

vilma ja ensilumi



Ensilumi sai minut ja naapurin Vilman kaivamaan kelkan esille ja lähdimme nalleja ulkoiluttamaan...


Tänään taas ajattelin, kun olen jossain työpaikan virkistyspäivässä joskus kuullut psykologia, joka kertoi että kaikilla täytyisi olla jokin juttu, mistä nauttii niin että menee kuin kuplan sisään ja unohtaa ajan kulun. Tällä hetkellä minulla on ykkösenä valokuvaaminen ja kuvien muokkaus... tänään suloisen Vilman kanssa. Hänkin unohti kameran äkkiä ja keskittyi nallejen hoitamiseen, lapsen lailla. Ihania hetkiä!

perjantai 22. lokakuuta 2010

laura ashleyn syksy









Sisustusmakuni englantilainen ripaus tulee Laura Ashleyltä, taas kaunis syyskuvasto. Minulla ihanan pitkä viikonloppu edessä, perjantai ja maanantai vapaata, voi olla että blogistakin näette jos oikein inspiraatio iskee:) Sitä odotellessa, oikein hyvää viikonloppua teille, lukijani!

lauantai 16. lokakuuta 2010

sipulinurkkaus ja portaiden ummistus




Nämä syksyn viikonloput menevät vielä puutarhatöissä ja satoa korjaten. Ensimmäisen kerran olen saanut omia sipuleita tähän asti. Tuntuvat niin erilaisilta kuin kaupasta ostetut:)


(kuva luultavasti www.anetteshus.blogspot.com)


(en muista kuvan alkuperää)


(en muista kuvan alkuperää)

Toisaalta tuntuu niin kivalta kun saa pian jättää puutarhan ja pihatyöt ja siirtyä sisätiloihin. Olemme asuneet uudessa kodissamme yli kaksi vuotta ja vieläkin on paljon kesken. Toisaalta haaveilin vanhasta talosta sen takia "ettei se tulisi valmiiksi", mutta se onnistuu näköjään uudessakin kodissa:)
Sisätiloissa aloitamme kodinhoitohuoneen loppusilauksesta ja sitten mieheni saa alkaa pähkäillä portaiden "ummistamista." Inspiraatiokuvia olen kerännyt love-mappiini. Olen tehnyt nikkarissa oven sinne ja olemme suunnitelleet portaikkoon myös englantilaistyyppistä paneelia, mikä näkyy kuvissa. Ruudukot oviaukkoihin aloitin viime kerralla nikkarissa, haluaisin ne jouluksi.

perjantai 8. lokakuuta 2010

tulilatvat ja ystäviä



Ostin tänään viikonloppukukiksi tulilatvoja. Laitoin ne ruukkuun, jonka olen saanut ihanalta ystävältäni Maija-Liisalta ainakin viisi vuotta sitten. Kauniissa ruukussa oli kolme tulilatvaa. Samalla aloin miettimään vanhoja ystäviä, joihin yhteydenpito vähenee tämän ainaisen kiireen takia. Tänä viikonloppuna voisimme ottaa tavoitteeksi soittaa vanhalle, ihanalle ystävälle:)

P.S Tai vanhoja työkavereita, joiden kanssa olen ollut yhdessä kymmenen vuotta ja nyt haparoin uusilla poluilla... teitäkin on ikävä!

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

syyspuuhia



Tänä viikonloppuna sain vihdoin inspiraation tehdä vähän syystöitä puutarhassa. En ole ostanut yhtäkään syyskukkaa, mikään ei ole oikein tuntunut kivalta. Viimeviikonloppuna olin kerännyt pussiin sammalta, jäkälää ja puolukanvarpuja ja niillä nyt sitten täytin ruukut ja puolukanvarvuista tein sydänkranssin. Risukranssi minulla oli ennästään, sekin on mielestäni niin kaunis. Asumme lähellä metsää ja luontoa ja on niin kiva kun saa luonnon antimista tehdä kauniita juttuja.



Naapurin Lotta ja Hilda kävivät myös ihmettelemässä inspiraatiotani...:)

perjantai 1. lokakuuta 2010

pizzaperjantai



Pizzaperjantai ja viikonloppu! Nautitaan!




kuvat: potterybarn

Hauskat pizzalapiot p
otterybarnilta.